Hehku energia kokemuksia 2026 – Aito asiakas

Tätä sivua kirjoittaessani olen ollut yli vuoden verran Hehku Energian asiakas. Kerron tällä sivulla rehellisesti omien kokemuksieni perusteella Hehku Energiasta. Keskityn esimerkiksi Hehku Energian luotettavuuteen, koska jotkut ovat jopa epäilleet, että Hehku Energia saattaisi olla huijaus.

Sopimuksen solmiminen

Kokemusteni perusteella Hehku Energian sähkösopimuksen saa hankittua helposti sen verkkopalvelun kautta. Ei siis tarvitse esimerkiksi soittaa minnekään. Myöskään mitään dokumentteja ei kokemusteni perusteella tarvitse lähettää sopimuksen solmimista varten.

Hankin Hehku Energian sähkösopimukseen asuntoon, joka ei ollut aiemmin käytössäni. Olin muuttamassa asuntoon keskellä talvea. Oli siis tärkeä, että sopimus on oikeasti käytettävissä sinä hetkenä, kun olin toivonut Hehku Energian nettipalvelussa.

Sopimus myös oli käytettävissä tuolloin. Eli Hehku Energian käytön aloittamisen suhteen kaikki meni nappiin.

Hehku Energialla on hyvä valikoima sähkösopimuksia. Hinnat voivat muuttua.

Hehku Energian sähkön luotettavuus

Olen siis ollut Hehku Energian asiakas jo yli vuoden. Koko tänä aikana en ole kohdannut yhtään sähkökatkoa. Toki tähän vaikuttaa varmasti erityisesti sähkönsiirtoyhtiö (tässä tapauksessa Caruna), mutta toisaalta Hehku Energia ei ainakaan ole tehnyt mitään sellaista virhettä, joka olisi johtanut sähkön toimituksen loppumiseen.

Hinta

Valitsin Hehku Energian erityisesti sen tarjoaman sähkösopimuksen halvan hinnan takia. Hehku Energia oli hintavertailun perusteella TOP 2 halvin vaihtoehto minulle. Asia, joka on käsittääkseni saanut jotkut hermostumaan Hehku Energian kanssa ja jopa pitämään sitä huijauksena on se, että Hehku Energia on tarjonnut lyhytaikaisesti edullisia hintoja ja sitten nostanut hintoja jopa varsin huomattavasti.

Omat sähkölaskuni ovat mielestäni olleet koko Hehku Energia -historiani ajan sellaiset, että en ole saanut syytä epäillä ainakaan isoa hinnankorotusta.

Laskutus

Myöskään laskutuksen osalta en ole saanut syytä pitää Hehku Energiaa huijauksena: ei ole tullut mitään yllätyslaskuja ja laskujen maksut ovat kirjautuneet. Hehku Energialta voi kokemusteni perusteella tilata e-laskun verkkopankkiin.

Yhteenveto

Olen ollut tyytyväinen Hehku Energiaan eikä minulla ainakaan tällä erää ole mitään suunnitelmia vaihtaa sähköyhtiötä. Toki sitten ainakin joskus, kun on taas muutto edessä, niin pitää tarkastella sitä, että onko Hehku Energia siinä vaiheessa hinta-laatusuhteelta paras sähköyhtiö, vai olisiko tarjolla parempi vaihtoehto.