nauha profiiliin

LED nauhan asennus aluminiseen profiiliin

Tämä ohje on jo jonkinverran vanhentunut myymiemme tuotteiden osalta ja vaatii päivitystä (suunnitteilla). Koska varsinainen asia ei ole kuitenkaan vanhentunut, pidämme ohjeen edelleen julkaistuna.

 

Tämä ohje kertoo, kuinka helppoa on LED nauhan asennus asennusprofiiliin, jota myös asennuslistaksi kutsutaan. Alumiinista profiilia (asennuslistaa) ei tarvita tuotteillamme nauhojen jäähdytykseen, koska laatutuotteet eivät lämpene liikoja. Alumiinisen asennuslistan idea onkin esteettinen, se piilottaa nauhan piiloon ja rikkoo nauhan valokuvioita diffusorillaan. 

Toimittamissamme 500 cm LED nauhoissa on kiinnitetty juottamalla valmiit liitosjohdot nauhan kummassakin päässä. Osassa se on vain noin 15….20 cm pituinen. Kesäkuussa 2013 määrittelimme tuotteet uudestaan, ja uusimissa tuoteissa johdon pituus on 150 cm. Tuotteet päivittyvät varastomme pikkuhiljaa. Tämän uuden tuotteen koodi alkaa kirjaimilla FW (vanha oli pelkkä F). Liitosjohdon  ansiosta et tarvitse erillistä liitosjohtoa jos käytät joko koko 500 cm nauhan yhtenä pätkänä tai katkaiset sen yhdestä kohtaa, esim. 100 cm ja 200 cm pituisiksi pätkiksi (tai 200 cm + 300 cm). Mahdollisesti jäljelle jäänyt nauhanpätkä voidaan myös käyttää, jollon tarvitset liitosjohdon (esim. FA1C10M200, 200 cm liitosjohto LED nauhoillemme).

Jos asennat LED nauhan valmiilla liitosjohdolla, hypää kohtaan “asennus, kun nauhassa on valmis liitosjohto”.

Asennus erillisellä liitosjohdolla.

Tarvikkeet:

  • LED nauha, esimerkiksi FW300T5050C24.
  • Liitosjohto liittimellä, esimerkiksi FA1C10M200. 200 cm liitäntäjohto F300 (5050) LED nauhoille
  • Alumiininen asennuslista tarvikkeineen, esimerkiksi AP17081M. 100 cm pitkä LED nauhan asennusmekaniikka.

 


Liitosjohto FA1C10M200 (HUOM! nykyisin valkoinen), LED nauha FW300, vanhan mallinen alumiininen asennuslista FBLP1707 diffusorilla (nykyisin käytämme alumiiniprofiilia AP17082M), kiinnikkeet ja päätypalat. Nauhan katkaisukohta on merkitty viivalla, joka on nauhan liitospisteiden välissä. Joissakin nauhoissamme tässä kohdassa on myös saksien kuva.

HUOM! Jos käytät liittimellistä liitosjohtoa, kannattaa valita leveämpi alumiinirprofiili esim. AP23102M, koska liitin mahtuu kyseisen profiilin sisään.

Alumiinisia asennuslistoja voidaan katkoa hienoteräisellä rautasahalla. Jotta saat suoran leikkauspinnan, käytä jiirisahaa tai jiiriohjainta. Ole varovainen, kun katkaiset muovista diffusoria, Sen voi katkaista myös erikseen, mutta kun se on asennettuna katkaisuhetkellä listaan, niin lista tukee sitä eikä se lohkea niin helposti. Me tosin katkaisemme diffusrorin irtonaisena. Diffusorin katkaisukohdan mitoituksessa on otettava huomioon päätypalojen vaatima mitta. Tässä ohjeen kohdassa asennetaan vain toinen päätypala, jolloin vain se tulee ottaa huomion. Mitan voit parhaiten ottaa näin: laita päätypala(t) listaan ja laita diffusori kiinni toiseen päätypalaan. Merkitse terävällä tussilla merkki diffusorin oikea katkaisukohta.

Leikkaa nauhasta sopiva pituus. Yleensä se on sama kuin alumiinilistan pituus, mutta voit jättää sen vähän lyhyemmäksikin. Huomaa nauhan katkaisumerkit, nauha tulee katkaista vain niistä, tai katkaisukohdan lähellä olevat LED:it jäävät pimeäksi.

Avaa teipin suojaa noin 5 cm. Avaa liitosjohdon liitin.

Työnnä liitin nauhaan siten, että nauha menee liittimen mekaniikan ja liitinnastojen väliin. Lukitse liitin.

Poista teipin suojaa vähän enemmän. Aloita nauhan asennus listaan painamalla sitä sormella. Jätä liitin alumiinilistan ulkopuolelle. Jatka nauhan kiinnittämistä alumiinilistaan niin, että painat sitä sormella listaan sitä mukaan, kun poistat teipin suojaa.

Nauha asennettuna alumiiniseen listaan.

Ja sama sivulta katsottuna.

Aloita diffusrorin asennus listan päästä. Kuvasta poiketen kannattaa diffusorin asennus aloittaa siitä päästä, johon päätypala tulee. Paina diffusori  varovasti sormella paikalleen, ja jatka kiinni painamista sormella kohti listan toista päätä. Diffusori “napsahtaa” paikoilleen sitä mukaan kun painat sitä muutaman sentin välein, tai liuútat sormea sitä pitkin samalla painamalla.

Diffusri asennettuna paikoilleen. Liittimen ja diffusorin väliin jää pieni huomaamoton rako, joka ei yleensä haittaa. Pölyisissä paikoissa väliin voi laittaa esim. silikonia tai tiivisteliimaa.

HUOM! Jos käytät liittimellistä liitosjohtoa, kannattaa valita leveämpi alumiinirprofiili esim. AP23102M, koska liitin mahtuu kyseisen profiilin sisään.

Kiinnitä seuraavaksi alumiininen asennuslista ja liitosjohto paikoilleen. Ohje tähän löytyy tämän ohjeen loppupuolleta, otsikko “Alumiinisen listan kiinnitys”.

 

Asennus, kun nauhassa on valmis liitosjohto

Aluminisia asennuslistoja voidaan katkoa hienoteräisellä rautasahalla. Jotta saat suoran leikkauspinnan, käytä jiirisahaa tai jiiriohjainta. Ole varovainen, kun katkaiset muovista diffusoria, Sen voi katkaista myös erikseen, mutta kun se on asennettuna katkaisuhetkellä listaan, niin lista tukee sitä eikä se lohkea niin helposti. Diffusorin katkaisukohdan mitoituksessa ota huomioon päätypalojen vaatima mitta. Tässä ohjeen kohdassa asennetaan kumpikin päätypala.

Tarvikkeet:

  • LED nauha, esimerkiksi markkinoiden huippulaatuinen parhaalla värintoistoindeksillä oleva LED nauhamme FW300T5050C24.
  • Alumiininen asennuslista tarvikkeineen, esimerkiksi AP17082M, 200 cm pituinen alumiiniprofiili laadukkaalla diffusrilla.

Asennus.

Leikkaa nauhasta sopiva pituus. Yleensä se on sama kuin alumiinilistan pituus, mutta voit jättää sen vähän lyhyemmäksikin. Huomaa nauhan katkaisumerkit, nauha tulee katkaista vain niistä, tai katkaisukohdan lähellä olevat LED:it jäävät pimeäksi. Kuori nauhan teipin suojaa pois noin 5 cm ja paina nauha kiinni alumiinilistan alkupäähän (katso kuvia edellisestä luvusta). Aloita siitä päästä, jossa on liitosjohto. Paina nauhan alku kiinni listaan, jätä päätypalaa varten noin 5-6 mm tyhjää listaa, jotta päätypalan kiiinnitys on helpompaa. Voit kokeilla mitoitusta ennen liimaamista. Poista teipin suojaa sitä mukaan kun painat nauhan listaan kiinni sormella painamalla. Kun nauha on kiinni alumiinilistassa, pujota päätypala johtoon.

Nauha kiinnitettynä alumiinilistaan ja päätpala, jossa on reikä johtoa varten, pujotettuna johtoon. HUOM! Kuvassa on vanhan mallinen alumiiniprofiili. Nykyisin käytettävässä AP17082M:ssä päätypala on parempi ja huomaamattomampi.

Päätypala paikoillaan, aloita diffusorin asennus painamalla sitä sormella listan toisesta reunasta kohti listan toista reunaa. Diffusori “napsahtaa” paikoilleen sitä mukaan, kun sitä painaa varovasti.

Diffusori paikoillaan. Huomaa että tässä vanhassa profiilisamme on turhan suuri ja näkyvä päätypala. Nykyisin myymässämme AP1708-profiilissa on sirompi päätypala.

 

Alumiinisen listan kiinnitys

 

Alumiinilista voidaan kiinnittää monella eri tavalla, kaksi suosituinta tapaa on käyttää omia kiinnikkeitä tai laadukasta akrylliteippiä.

  • Ristipäinen ruuvimeisseli ja pora, noin 2-2,5 mm terällä. Tai vaihtoehtoisesti
  • Vahva akrylliteippi, esim ATEIPPI3M akrylliteippi 20 cm.

 

 Kiinnitys kiinnikkeillä

Listan mukana toimitetaan kaksi jousiteräksestä tehtyä kiinnikettä kiinnitysruuveineen. Kiinnike voi tuntua väljältä sitä kokeiltaessa, koska se on hieman vääntyy ajan kanssa taittokoneen työstön jälkeen, kyseessähän on jousiteräs. Kun ruuvaat kiinnikkeen paikoilleen tasaiseen pintaan, se palautuu oikeaan mittaan ilman eri toimenpiteitä. Jos olet epävarma, voit vääntää kiinnikettä hiukan “kiinni” sormin ennen asennusta.

Poraa kiinnikkeiden ruuveja varten alkureiät ennen kiinnikkeen ruuvaamista. Kiinnikkeet tulevat lähelle listan päitä, noin 10-15 cm päähän. 200 cm pituisella listalla etäisyys tulee ola pidempi, noin 40 cm. Laita kiinnikeet suoraan linjaan. Kun kiinnikkeet ovat kiinni pinnassa, laita lista kiinnikkeisiin.

Kiinnike alumiinisessa listassa.

 

Kiinnitys laadukkaalla akrylliteipillä.

Tämä on helpompi tapa, ja et tarvitse muuta kuin akrylliteippiä ja terävät sakset.

Leikkaa noin 5 cm pätkiä akrylliteippiä ja kiinnitä ne listan reunoihin. Tarvittaessa voit laittaa kolmannen teipin keskelle, mutta yleensä sitä ei tarvita. 200 cm listalle kannattaa laittaa laittaa vähintään kuusi palaa teippiä tasavälein.  ATEIPPI3M on hyvin voimakkaasti liimaava teippi, kunhan pinta on tasainen ja puhdas pölystä sekä rasvasta. Älä teippaa sormiasi. HUOM! Kuvassa on vielä vanha teippimalli.

Poista teippisuojukset ja paina lista voimakkaasti pintaan kiinni. Jos leikkasit teipin teippisuojuksineen, saa suojuksen parhaiten pois kirurginveitsellä tai terävällä mattoveitsellä. Lista on nyt asennettu. HUOM! Kuvassa on vielä vanha teippimalli.

 

Liitosjohdon kiinnitys ja piilotus asennuslistan avulla.

Sähköjohtojen pinta-asennukseen ja piilotukseen on olemassa joka lähtöön sopivia “kouruja” ja koteloita esim tuotteemme KKOURU12.  Usein halvalla myytyjen kourujen teippi on laadultaan huonoa ja niiden pysyvyys ei ole kovin hyvä. Myymämme kaapelikourujen KKOURU12 ja KKOUR121M1 teippi on hyväksi todettu testeisämme.

Johto piilottetettuna suheteellisen suureen asennuskouruun. Johs lista on asennettuna keittiön työtasolle, niin usein johto viedään työtason seinää kohden.

 

Myös oppaassamme Keittiön työtasojen valaistus on lisää ohjeita ja vinkkejä alumiiniprofiilin asennukseen ja LED nauhan johdon piilottamiseen.

 

 

Limic Oy,  jonka verkkokauppa valokas.fi on, on vuonna 1966 perustettu osakeyhtiö. Meillä on pitkä kokemus LED-valoista ja olemme alan pineereja. Tutkimme (ja teimme ensimmäiset prototyypit) LED valojen käyttöä valaistukseen jo 1990-luvun loppupuolella, mutta silloin LED komponentti ei ollut vielä riittävän tehokas käytettäväksi yleisvalaistukseen. Kun 2000-luvulla markkinoille tuotiin uudet tehokkaat niinsanotut teho LED:it, niin tämä ongelma oli ratkaistu. Vuonna 2004 Limic Oy teki ensimmäisen prototyypin yleisvaloksi soveltuvasta LED valosta, ja se tuotiin markkinoille vuonna 2005. Alusta saakka olemme panostaneet tuotteiden laatuun ja mm. värilämpötilaan. Ensimmäinen asuinhuoneistoon tarkoitettu  LED valomme oli jo lämmin valkoinen, koska totesimme jo silloin 2005, ettei kylmän valkoinen sovellu värilämpötilan kylmyytensä tähden lainkaan asuinhuoneistoiden yleisvalaistukseen. Muutaman vuoden jälkeen toimme markkinoille uuden oman tuotteen, jossa värilämpötila oli puhtaan valkoinen (neutral white), todennäköisesti ensimmäisenä Suomessa. Tämä on esimerkki jatkuvasta tutkimuksestamme ja tuotekehityksestämme.

Yrityksellämme on siis todella pitkät perinteet LED valoalalla, ja olemme olleet alan alan kehityksen kärjessä aina sen alkutaipaleelta lähtien. Vuosien saatossa saatu kokemus niin omista kuin maahantuomistamme LED valoista on täysin käytettävissä ammattitaitoisen henkilökuntamme kautta. Voit luottaa siihen, että tiedämme mitä myymme, ja mitä keromme. Alan johtavana pioneerina tunnemme LED valoalan todella hyvin.

Testaamme ja mittaamme kaikki myymmämme tuotteet huolellisesti. Mittauksiin kuuluu mm. tuotteiden valomäärät sekä niiden kuluttama sähköteho ja tuotteiden lämpötilat eri kohdissa. Vaikka käytämme LED-komponetteina pelkästään kalliimpia laatukomponentteja, mittaamme silti tuotteistamme mm.  valomäärän, värilämpötilan, hallitsevan aallonpituuden ja ärsykepuhtauden. Useista tuotteista mitaammet myös mm. valon spektrin mittauslaboratoriossamme. Mittaamme myös värintostoaindeksin, mutta tarkkaa lukemaa emme ilmoita, koska värintoistoindeksiin (CRI) liittyy suuri problematiikka ja sen tarkkaa arvoa on turha vertailla. Joissakin asioissa (kuten vaatimustenmukaisuus) joudumme kuitenkin luottamaan valmistajan vakuutukseen (Declaramation of conformity), koska tämä on käytäntö EU alueella. Tutkimme kuitenkin nämäkin tuotteet mahdollisimman hyvin resurssiemme puitteissa (tutkimme mm. rakenteen ja mittaamme eristysvastuksen ja läpilyöntijännitteen jne), mutta emme voi teetää resurssien takia erillisiä vaatimustenmukaisuustestejä riippumattomissa hyväksyntälaboratorioissa (mm. EMC testit, jotka valmistaja on jo teettänyt).